lauantai, 18. elokuu 2007

Tervakoski

Eli Tervakoskelle en saanut aikaiseksi ilmoittaa Ronjaa, mutta se onkin ihan karvaton tällä hetkellä. Kuitenkin äiti vie Diivan lauantaina ja itse menen sunnutaina junnuun jöötti Bunnyn kanssa. Sekä Naksu lähtee uuden tuttavuuden Taija Saarelan kanssa vanhempiin junnuihin. Katsotaan mitä tyttö meinaa kun vieras on hihnan päässä :)

maanantai, 16. huhtikuu 2007

Tokoryhmään pääsy

Oltiin tässä agility treeneissä Naksun kanssa ja näin ilmoitustaululta, että minä ja Ronja pääsiin tokoryhmään. Eli ny päästään harjoitteleen kunnolla!

maanantai, 26. maaliskuu 2007

Näyttelyyn ilmottautuminen

Noniin tänään lähti, sitten Turenkiin ilmottautuminen. Vaikka Ronja onkin käyttölinjainen, niin täytyihän se oman kylän näyttelyyn ilmottaa. Harmittaa kun ei ole tuolla Turengissa viitos ryhmää, muuten olisi Naksukin sinne varmaan lähtenyt. Täytyisi uon Ronjan kanssa harjoitella tuota kehäkäyttäytymistä, kun tuppaa tuo äljestäminen menemään sen juoksun edelle.

sunnuntai, 25. maaliskuu 2007

Seuraamista

Treenasin taas pitkään aikaan Ronjan kanssa kotona, Ronja kun oli jo hermoromahduksen partaalla, kun oli ollut vähän aikaa vapaalla. Otin vaan seuraamista, koska siinä katsekontakti on tosi hukassa. Mutukan tai tennispallon kanssa katsekontakti pysyy, muuten se laahustaa perässäni. Täytyisi ottaa seuraavalla kerralla jollain pienellä namilla, tai jotain muuta vastaavaa. Saataisiin se laahustaminen pois, kun tuomarit ottaa hirveesti pisteitä pois, jos koira laahustaa.

Ronja ja Saara

  • Henkilötiedot

    Ronjan ja Naksun treeniblogi. Ronja on noin 2v saksanpaimenkoira narttu. Se on oikealta nimeltn Gavia Arctica Abbey. Naksu on kohta 2v kleinspitz narttu. Se on oikealta nimeltn Tristas Creme Toffee. Molempien koirien kanssa harrastetaan kaikenlaista..

  • Tagipilvi